Taistolaisuus toisin silmin
Kun Suomessa puhutaan 1970-luvusta, puhutaan usein taistolaisliikkeestä. Vuoden 2018 lopulla julkaistiin kaksi mielenkiintoista tutkimusartikkelia, jotka käsittelevät taistolaisuutta eri näkökulmista ja pääsevät julkisuuden muistelupuhetta syvemmälle. Arja Turunen tarkastelee Sukupuolentutkimus-lehden (3/2018) artikkelissaan ”Kapinaa ja ahtaita raameja: Suomalaisten feministien muistoja 1970- ja 1980-lukujen yhteiskunnallisesta toimintakulttuurista”, miten myöhemmin feministisessä liikkeessä toimineet naiset muistelevat taistolaisuutta sekä muuta puoluepoliittista toimintaa. Essi Jouhkin ja Liisa Lalun artikkelissa ”Hei me itse nyt tehdään!” Muistoja nuoruudesta teinikuntatoiminnassa ja nuortaistolaisessa liikkeessä” Eloressa (2/2018) taas käsitellään teinikuntatoimintaa ja taistolaisuutta nuorten oman toiminnan areenoina. Artikkeli perustuu taistolaisliikkeen osalta Lalun väitöskirjatutkimukseensa keräämiin haastatteluihin.
Näille molemmille artikkeleille on yhteistä, että niissä taistolaisuutta tutkitaan muistitietotutkimuksen näkökulmasta. Tämä onkin perin sopiva näkökulma taistolaisuuteen, jonka suurin merkitys nykyään on epäilemättä sen muistamisessa ja niissä merkityksissä, mitä sille menneisyyden ilmiönä annetaan nykyisyydessä. Tutkimusten välillä on kiinnostava ero, sillä Lalu on etsinyt haasteltavakseen nimenomaan taistolaisliikkeessä toimineita, mutta Turusen tutkimukseen osallistuneet ovat osallistuneethaastatteluun kertoakseen feministisestä toiminnastaan ja taistolaisuus on tullut esille vasta haastattelujen aikana.
Artikkeleita yhdistää sekin, että niissä taistolaisuutta ei käsitellä ensisijaisesti kommunismin ja kommunistisen puolueen näkökulmasta. Turusen artikkeli osoittaa, miten feministisessä liikkeessä myöhemmin toimineille naisille taistolaisuus näyttäytyy sekä hierarkkisena ja miesvaltaisena että naisten toimijuuden mahdollistaneena tilana. Turusen artikkelissa näkyy myös, millainen merkitys Suomen Naisten Demokraattisella Liitolla oli feministien varhaisena toimintaympäristönä. Jouhkin ja Lalun artikkelissa taas vertailu teinikunta toimintaan osoittaa, miten taistolaisuus on muistelijoille osa heidän nuoruuttaan ja liike, jossa on saanut tehdä itse.
Vaikka näissä artikkeleissa taistolaisuutta katsotaan toisin silmin, ensisijaisesti feminismin tai nuorten toimijuuden näkökulmasta, kummankaan analyysin kannalta ei ole yhdentekevää, että käsittelyssä on vasemmistolainen liike ja sen muistaminen. Jouhkin ja Lalun artikkelissa taistolaisuutta muistelevat kytkevät toimintansa liikkeessä ”ajan henkeen”, joka vaati ottamaan kantaa ja osallistumaan. Muistelijat kuvaavat kokeneensa yhteisyyttä maailman nousevaan vasemmistolaiseen nuorisoon. Turusen artikkelissa taas taistolaisuus näyttäytyy − feministisestä kritiikistä huolimatta − useimmille liikkeessä toimineille haastateltaville johdonmukaisena jatkona heidän aiempaan elämäänsä ja feminismi puolestaan luontevana seuraavana vaiheena.
Yhdessä nämä artikkelit tuovat uusia näkökulmia taistolaisliikkeeseen, muisteltuna ja moninaisena. Ne myös osoittavat, miten 1970-luvun liikkeissä toimineilla on halua kertoa omista muistoistaan, mikä osaltaan näyttää, että näillä liikkeillä on niissä toimineille edelleen merkitystä. Taistolaisuus on kiehtova ilmiö ja siinä on paljon pohdittavaa myös tutkimukselle julkisen muistelukeskustelun lisäksi.