Francis Fukuyaman viimeinen mies

Luin lomalla Francis Fukuyaman vuonna 1992 julkaistun kirjan End of History and the Last Man (suom. Historian loppu ja viimeinen ihminen, WSOY 1992). Fukuyama väitti, että kylmän sodan loppuessa kapitalistinen liberaalidemokraattinen järjestelmä on voittanut ja samalla ideologioiden kamppailun tuottama Historia isolla alkukirjaimella on päätöksessä. Tämä 

Taistolaisuus toisin silmin

Kun Suomessa puhutaan 1970-luvusta, puhutaan usein taistolaisliikkeestä. Vuoden 2018 lopulla julkaistiin kaksi mielenkiintoista tutkimusartikkelia, jotka käsittelevät taistolaisuutta eri näkökulmista ja pääsevät julkisuuden muistelupuhetta syvemmälle. Arja Turunen tarkastelee Sukupuolentutkimus-lehden (3/2018) artikkelissaan ”Kapinaa ja ahtaita raameja: Suomalaisten feministien muistoja 1970- ja 1980-lukujen yhteiskunnallisesta toimintakulttuurista”, miten myöhemmin feministisessä 

Sukupuoli, seksuaalisuus ja Hennalan vankileirin muistaminen – ajatuksia Marjo Liukkosen tutkimuksesta

Marjo Liukkosen väitöskirja Hennalan naismurhat 1918 (Vastapaino 2018) on herättänyt paljon keskustelua historiantutkimuksesta ja erityisesti muistitiedon käytöstä (ks. Agricola-sivuston keräämä lista kirjoituksia ja puheenvuoroja). Liukkonen asettaa tutkimuksensa tehtäväksi selvittää, “miten on mahdollista, että naiset teloitettiin” (s.21) keväällä 1918 Hennalan vankileirillä. Näitä teloituksia Liukkonen kutsuu “Suomen