Ketkä sopivat Seksi-Suomen historiaan?

(Kirjoitus on julkaistu alunperin 11.9.2017 Kuka-yhteisössä.)

Homot mainittiin sivulauseessa. Tämä Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimukseen osallistuneen nuoren toteamus tuli mieleeni, kun katsoin Ylen mainion Seksi-Suomen historia -sarjan. Tutkimuksessani nuori kuvasi kokemuksiaan koulun seksivalistuksesta, jossa homous sekä muukin seksuaalisuuden, saati sukupuolen, moninaisuus oli jäänyt varsin vähälle käsittelylle.

Riikka Kaihovaaran käsikirjoittama ja ohjaama Seksi-Suomen historia kertoo neljä erilaista näkökulmaa suomalaisen seksuaalisuuden historiaan. Sarjan jaksoissa käsitellään aviotonta seksiä, prostituutiota, ehkäisyä ja pornoa. Sarja on mielenkiintoinen, monipuolinen ja myös visuaalisesti kekseliäs – esimerkiksi irtolaislain ja muiden erityisesti naisten elämää rajoittamaan pyrkineiden tekstien kirjoittaminen konkreettisesti naisten iholle oli hieno tapa kuvata kirjoitusten ruumiillisia vaikutuksia. Samoin tekijöiden löytämät haastateltavat ovat oivaltavia ja menneisyyden äänet kuuluvat myös konkreettisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistojen äänitteillä.

Lyhyt sarja vaatii tietysti tekijöiltä valintoja. Tässä tapauksessa valintojen tuotoksena Seksi-Suomen historia näyttää heteroseksin, ja aivan erityisesti naisten heteroseksin, kontrollin historialta. Valinnat kertovat toki myös siitä, millaista historiaa on tutkittu ja millaisia lähteitä on käytetty. Yhteiskunnan kontrolli jättää jälkiä, esimerkiksi asiakirjoja arkistoihin, ja niitä tutkijat ovat käyttäneet työssään. Tavallisesta elämästä, joka ei joutunut kontrollin kohteeksi, lähteitä jää usein vähemmän.

Myös tästä yhteiskunnan kontrolliin keskittymisen näkökulmasta on hieman kummallista, miten marginaaliseen asemaan – sivulauseisiin – esimerkiksi homous jää sarjassa. Tutkimustakin olisi ollut käytettäväksi. Esimerkiksi, kun kuvataan Helsingin olympialaisia, olisi voinut Sandra Hagmanin tutkimuksen avulla kertoa, miten Helsingin homopuistoja siivottiin ennen kisoja. Tai kun sarjassa mainitaan juorutoimittaja Monsieur Mosse, hänestä olisi voinut kertoa myös Suomen ensimmäisenä julkihomona, josta on kirjoittanut esimerkiksi Tuula Juvonen.

Niin naisten kuin miestenkin välinen samansukupuolinen seksi oli rikos Suomessa vuosina 1894-1971 ja homoseksuaalisuuteen kehottaminen oli tämän jälkeen laissa kiellettyä vuoteen 1999 asti. Kontrollin jälkiä on siis olemassa. Erityisesti, kun tv-sarjan kuvauksena on “minkälaisten yhteiskunnallisten kamppailujen kohteena seksuaalisuus on ollut”, näitä kamppailuja olisi voinut kuvata enemmänkin. Sarjassa esitetty toteamus, jonka mukaan “homoseksuaalisuus poistui rikoslaista” vuonna 1971 jättää oudon kuvan, jossa muutos olisi tapahtunut itsestään. Tilaa on vielä toiselle – ja kolmannellekin – sarjalle suomalaisesta seksista, seksuaalisuudesta ja niihin liittyvistä yhteiskunnallisista kamppailuista.