Naisten oikeudet ja ihmisoikeuksien puolustamisen poliittinen hinta

Kuuntelin tänä aamuna (perjantai 21.9.) kävellessäni töihin Pod Save America -podcastjaksoa, jossa käsiteltiin meneillään olevaa Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomarin vahvistamista. Professori Christine Blasey Ford on syyttänyt tuomariksi ehdolla olevaa Brett Kavanaugh’ta 1980-luvulla tapahtuneesta raiskausyrityksestä. Republikaanit eivät halua avata tutkintaa näistä syytöksistä, ainoastaan kuulla kerran Fordia ja Kavanaugh’ta sekä vahvistaa tuomarivalinnan mahdollisimman nopeasti.

Kuunnellessa minulle tuli hakematta mieleen samanlaisuus tämän yhdysvaltalaisen keskustelun ja Suomessa ulkoministeri Timo Soinin luottamuksesta käytävän keskustelun välillä. Kummassakaan tapauksessa keskeistä ei ole rikosoikeudellinen vastuu. On selvää (ja on käsittääkseni ollut varsin selvää koko ajan kaikille), ettei Soini ole tehnyt mitään laitonta. Kavanaugh on saattanut syyllistyä rikokseen, mutta tämä mahdollinen rikos on todennäköisesti vanhentunut. Sen sijaan molemmissa tapauksissa on kyse poliittisesta vastuusta. Nauttiiko ulkoministeri luottamusta, jos hän esiintyy keskeisessä ja jatkuvasti ympäri maailmaa kiistanalaisessa ihmisoikeuskysymyksessä sekä kotimaassa että ulkomailla Suomen linjan vastaisesti? Voidaanko korkeimman oikeuden tuomariksi vahvistaa ihminen, joka on saattanut valehdella tekemästään väkivallasta? Yhtymäkohtia löytyy toki siitäkin, että Kavanaugh’n valinnan korkeimpaan oikeuteen pelätään vaikeuttavan abortin saamista tai jopa kieltävän abortin kokonaan monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Nämä molemmat tapaukset kertovat siitä, miten vaikeaa näyttää olevan välittää naisten oikeuksista silloin, kun niiden tukemisesta pitäisi maksaa poliittista hintaa. Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja ihmisoikeuksiin liittyy sellainen kiusallinen piirre, että niitä pitää puolustaa aivan erityisesti silloin, kun niiden puolustaminen on epäsuosittua tai kun kyse on joidenkin muiden kuin omien oikeuksien toteutumisesta. Suomessa erityisesti kokoomuksen naiskansanedustajat ovat ilmoittaneet, etteivät hyväksy Soinin toimintaa ja että he eivät aio äänestää hänen luottamuksensa puolesta. Tämä on suoraselkäistä ja vastuullista toimintaa. Samaa toivoisi niiltä mieskansanedustajilta, jotka sanovat edistävänsä ihmisoikeuksia, olevansa feministejä tai kannattavansa tasa-arvoa. Nyt on aika näyttää, että näillä puheilla on merkitystä.

Sitä, että siniset ovat uhanneet hallituksen kaatuvan yhteenkin Soinin vastaiseen hallituspuolueen kansanedustajan ääneen, en edes viitsi arvioida ihmisoikeuksien arvostamisen näkökulmasta. Kiinnostavaa tietysti on, että vielä pari viikkoa sitten ministeri Sampo Terho piti Soinille esitettyä epäluottamuslausetta yrityksenä rajoittaa mielipiteenvapautta. Terhoa mukaillen nyt voisi kysyä, missä on sinisten mielestä kansanedustajan omantunnonvapaus?