Pride on ainakin juhla, kulkue, mielenosoitus ja häivähdys mellakkaa

Mikä Pride oikeastaan on? Suvi Auvinen kirjoitti pari päivää sitten, että Pride on juhla, ei mellakka ja että tämä on hyvä asia. On tietenkin selvästi positiivista, että riittävän monella sateenkaari-ihmisellä on asiat niin hyvin, ettei mellakointiin ole aihetta. Silti käsitys siitä, että Pride olisi pelkästään juhla sivuuttaa Priden monta puolta. Auvinen kirjoittaa, että Priden syntyhistoria on tärkeää muistaa ja viittaa yleisen, tunnetun myytin mukaisesti Stonewall-mellakkaan. Stonewallin muistossa on tärkeää esimerkiksi rodullistettujen transihmisten merkityksen nostaminen esiin, kuten Turku Pride omassa blogissaan teki. Stonewall on saanut aseman nykyaikaisen sateenkaariliikkeen alkuna ei siksi, että se olisi ollut ainoa tai edes ensimmäinen mellakka, vaan … Continue reading

Akava, tutkijan järjestäytyminen ja Sture Fjäder

Olen päättänyt vaihtaa ammattiliittoa Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliittoon ja erota Tieteentekijöiden liitosta. Keskeinen syy tähän on Sture Fjäder ja korkeasti kouluttautuneiden keskusjärjestö Akava. Pidän ammattiliittoon kuulumista tärkeänä asiana. Työn tekijä on työn ostajaa rakenteellisesti heikommassa asemassa, joten ainoa tapa muuttaa työmarkkinoita oikeudenmukaisemmiksi on liittyä yhteen toisten työntekijöiden kanssä. Järjestäytymisen perusperiaate on yksinkertainen: jos omalla työpaikalla noudatetaan työehtosopimusta, siihen liittoon kuulutaan, joka tämän sopimuksen solmii. Omassa tapauksessani (väitöskirjatutkijana yliopistossa) tämä on tarkoittanut kuulumista Tieteentekijöiden liittoon. Viikko sitten (18.6.2017) Sture Fjäder sai (taas vaihteeksi) aikaan pienoisen kohun tokaisemalla, että Akava vastustaa maakuntatien verotusoikeutta ja kannattaa sosiaali- ja terveyspalvelujen ns. valinnanvapautta: Akava vastustaa … Continue reading

Tapaus juhlaraha ja vaikean historian käsittely

Eilinen (25.4.2017) keskustelu teloitus- ja hukkumiskuvien sopimattomuudesta itsenäisyyden juhlarahoihin eteni vauhdilla tapauksen kannalta suotuisaan loppuun: ainakaan teloituskuvaista juhlarahaa ei julkaista, toivottavasti ei myöskään hukkuneen pojan kuvaa (ja myös pakettipeltoja ja sotalapsia voisi hetken vielä harkita). Petteri Orpolle pisteet nopeasta toiminnasta. Rahapajalle ei pisteitä “mielipahan” pahoittelusta.   Tässä keskustelussa oli erityisen kiinnostavaa sekä rahat suunnitelleen Ilkka Suppasen että juhlarahalautakunnan puheenjohtajana toimineen Tapio Yli-Viikarin puolustelu ja harmittelu siitä, että asioista ei saa keskustella (esimerkiksi täällä ja täällä). Tässä puolustautumisessa on kaksi ongelmaa: ensinnäkin sisällissodasta saa Suomessa keskustella ja toisekseen keskustelussa esitettävien puheenvuorojen muodolla ja kontekstilla on väliä. Suomalaisessa (valtavirta)taiteessa on käsitelty sisällissotaa … Continue reading